Pertilä, Helsingin raitiotiet II - 1950-1998
ALE!

Pertilä, Helsingin raitiotiet II – 1950-1998

Original price was: €56,80.Current price is: €27,26.

SKU: 3657280 Category:

Description

Helsingissä matkustettiin vielä 1950-luvun alussa pienillä, puisilla raitiovaunuilla, joissa rahastaja huolehti lippujen myymisestä ja tarkastamisesta. Esikaupunkilinjat veivät muun muassa Kulosaareen ja Haagaan, 3T kiersi jo ikiaikaista kahdeksikon muotoista reittiään ympäri kantakaupungin. Pian autoistuminen muutti katukuvaa ja maaltamuutto kasvatti pääkaupunkia. Uudet, virtaviivaiset raitiovaunutkin kasvoivat pituutta, ja lopulta saatiin nykyaikaiset oranssi-harmaat nivelraitiovaunut, joista rahastajat pikku hiljaa katosivat ja tilalle tulivat leimauslaitteet. Helsingin raitiotiehistoriikkisarjan toisessa osassa käsitellään raitioteiden kehitystä sodanjälkeisen pula-ajan vuosista 1990-luvun loppupuolelle. Kirja kertoo, miksi monet esikaupunkilinjat pula-aikana lakkautettiin ja miksi raitioteitä ryhdyttiin 1970-luvulla jälleen laajentamaan – aikana, jolloin moni kaupunki lakkautti raitioliikenteen, varasi Helsinki raitiovaunuilleen omat kaistat, kehitti liikennevaloihin niitä suosivat etuudet ja tilasi kotimaasta maailman nykyaikaisimmat raitiovaunut.

Reviews

There are no reviews yet.

Be the first to review “Pertilä, Helsingin raitiotiet II – 1950-1998”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *